Suomen Valoteknillinen Seura ry

Arkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007

Ajankohtaista

Espoossa Finnevikinsillan valot mahdollistavat valotaiteen erikoisvalaistuksen

18.12.2015

Espoon Suomenojan lintualuetta lähellä oleva Finnoon ja Matinkylän yhdistävä Finnevikinsilta tulee hohtamaan valon eri väreissä 22.12.2015 alkaen. Juhlavalaistusta kokeiltiin jo tiistaina 14. joulukuuta. Maisemavalaistus ohjelmoidaan syttymään ja sammumaan katuvalojen kanssa samaan aikaan. Lintujen pesimärauhan takia sillan julkisivuvalaistus on pois päältä koko pesimäkauden alkaen huhtikuun 1. päivänä. Valot syttyvät kesäkauden jälkeen vuosittain Espoo-päivänä elokuun lopussa.

Lisätietoja:

Espoon verkkosivut

Video Finnevikinsillan juhlavalaistuksesta

Valon vaikutus ihmisen vuorokausirytmiin ja terveyteen - Tiededokumentti: Sisäinen kellomme, Yle Areena

12.12.2015

Tuhansia vuosia ihmiset ovat eläneet sisäisen kellonsa tahtiin, mutta nykyaikana se on käynyt milteipä mahdottomaksi. Unen ja unirytmin häiriöt aihetuttivat sairauksia. Miten kronobiologia ongelmakenttää arvioi?

Katso Yle Areenassa, 52 min:

http://areena.yle.fi/1-2308342

Ryhmämatka Frankfurtin Light+Building –messuille 14.-16.3.2016 TÄYNNÄ, 26 osallistujaa

09.12.2015

Kahden vuoden välein järjestettävät Frankfurtin Light+Building -messut ovat maailman suurin ja merkittävin valaistusalan messutapahtuma. Kansainvälisille messuille osallistuu noin 2400 näytteilleasettajaa, ja messuvieraita on yli 200 000 ympäri maailmaa. Messut tarjoavat kattavan läpileikkauksen valaistusalan tuotteisiin, ja messujen tuoteuutuudet luovat kuvaa valaistuksen tulevaisuudesta.

Ryhmämatka messuille, teemana ulkovalaistus
Suomen Valoteknillinen Seura järjestää Frankfurtin messuille ryhmämatkan 14.-16.3.2016. Ryhmämatkan teemana on ulkovalaistus, joten aiheita ovat erityisesti
- tie-, katu- ja tunnelivalaistus
- kevyen liikenteen väylien, puistojen, torien, aukioiden valaistus
- julkisten rakennusten, monumenttien ja siltojen valaistus, arkkitehtuurivalaistus
- ulkotyöalueiden ja urheilualueiden valaistus

Ryhmämatkan kohderyhmä

- kaupunkien ja kuntien ulkovalaistuksesta vastaavat henkilöt
- tie- ja katuvalaistuksen suunnitteluun ja hankintaan osallistuvat henkilöt
- ulkovalaistusprojekteihin osallistuvat henkilöt
- ulkovalaistustuotteita myyvien yritysten henkilöt
- muut, jos ryhmämatkavarauksessa on tilaa

Kun ilmoittaudut ryhmämatkalle
- saat koko messumatkan avaimet käteen -periaatteella
- saat kolme täyttä messupäivää kahdella yöpymisellä
- voit osallistua valmiiksi suunniteltuun ohjelmaan ja tutustua ulkovalaistustuotteisiin ja tuoteuutuuksiin etukäteen sovituilla osastovierailuilla, joilla isännät puhuvat suomea
- voit tutustua messuihin ja tuotteisiin kollegoiden seurassa näkemyksiä ja kokemuksia vaihtaen

Lisätietoja:
Ryhmämatkaesite (pdf)
Ryhmämatkatarjous (pdf)
Peruutusehdot (pdf)

Ilmoittautumiset 12.1.2016 mennessä verkko-osoitteessa
www.lyyti.in/svs-frankfurt2016

VALO 2/2015 -lehti ilmestynyt, myös Kodin VALO 2015 -lehti postituksessa

09.12.2015

Suomen Valoteknillisen Seuran (SVS) julkaiseman VALO-lehden uusin numero on ilmestynyt. Lehti on postitettu mm. kaikille SVS:n henkilö- ja opiskelijajäsenille sekä seuran yritys- ja yhteisöjäsenille. Samassa postituksessa on jaossa myös Kodin VALO 2015 -lehti. Yli 5000 kappaleen osoitteellisen jakelun tiedot ovat lehden mediakortissa www.valosto.com/mediakortti.

Lehti on luettavissa vapaasti ja maksutta näköislehtenä verkossa:
www.valosto.com/valolehti
www.lehtiluukku.fi (myös Windows 8 -mobiililaitteilla)
• maksuttomat Lehtiluukku-sovellukset (iPad, iPhone, Android).

Etkö ole saanut lehteä? Mahdolliset osoitteenmuutokset:
1.    www.valosto.com/seura/-/jasenhakemus (Tietojen muutos)
2.    www.valosto.com/valolehti/lehdentilaus (Osoitteenmuutos)
3.    sähköpostilla heikki.harkonen (at) valosto.com

Lehtien uusimmat numerot voi myös maksutta tilata verkosta
www.valosto.com/valolehti/lehdentilaus
joko itselle tai esimerkiksi yhteistyökumppanille, jolle lehdestä voi olla iloa ja hyötyä.

Valoa taiteelle!

01.12.2015

Taiteen edistämiskeskus nimesi vuonna 2013 joulukuun 1. päivän Taiteen edistämispäiväksi. Teemaksi annettiin lupa käydä avointa keskustelua tarpeistamme ja oikeuksistamme taiteeseen. Vuonna 2015 Taiteen edistämiskeskuksen erityisteema on ”Taide on lähellä”, ja kolmas Taiteen edistämispäivä kulkee nimellä Valoa taiteelle!

Taide tuodaan näkyväksi ja ihmisten luo, kun Taiteen edistämiskeskuksen kaikilla toimialueilla, 14 paikkakunnalla ympäri Suomea syttyy hämärän tullen valotaideteos. Osa teoksista elää yhden illan, osa valaisee ympäristöään pidemmän aikaa. Sisällöiltään eroavat teokset tuovat eri tavoin näkyville uutta suomalaista taidetta ja esittelevät valon mahdollisuuksia rakennetussa ympäristössä. Tavoitteena on myös tukea ns. prosenttiperiaatteen näkyvyyttä, mikä on vuodesta 2013 lähtien ollut yksi Taiteen edistämiskeskuksen painopisteistä.

Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kouvola, Kuopio, Lahti, Mikkeli, Oulu, Pori, Rauma, Rovaniemi, Seinäjoki, Tampere ja Turku. Parikymmentä taiteilijaa, parikymmentä valotaideteosta, 14 paikkakuntaa.

Joulukuussa on aika kohdistaa valokeila taiteeseen!

Lisätietoa: valoataiteelle.taike.fi

Galleria Kandelan Jouluvalokalenteri keskellä Helsinkiä

30.11.2015

Galleria Kandela tarjoaa loistavan joulukalenterin keskellä kaupunkia. Espan lava syttyy hämärän tullen valokuutioksi, joka päivä uuden näköisenä. Kaksikymmentäneljä valosuunnittelijaa ja taiteilijaa valaisee teoksen kukin omana joulukuun päivänään. Aikaa on vain puoli päivää ja tekniikka rajattua, joten tekijöiden mielikuvitus on teoksen tärkein materiaali.

Teos toteutetaan Suomen kulttuurirahaston tuella ja yhteistyössä Taikaverstaan kanssa.

Jouluvalokalenterin viimeisimmät tekijä- ja muut tiedot tapahtuman FB-sivulla:
https://www.facebook.com/events/1659555520988359/

Kimmo Mörö Valopäiden XVIII sulkapallokisojen voittajaksi

28.11.2015

Valopäiden XVIII sulkapallokisat pelattiin 27.11.2015 Espoossa. Yksilökohtaisena nelinpeliturnauksena pelattuun kisaan osallistui 21 pelaajaa.

Turnauksen voittajana palkittiin Kimmo Mörö.

Seuraavan kerran turnaus järjestetään keväällä 2016 Tampereen seudulla.

Ekskursio OP Vallilaan

12.11.2015

Aika: Maanantai 30.11.2015 klo 15.30 alkaen
Paikka: OP Vallila, Teollisuuskatu 1, Helsinki

Suomen Valoteknillinen Seura järjestää ekskursion OP Vallilan uuteen toimistokiinteistöön. Ekskursio on tarkoitettu Suomen Valoteknillisen Seuran henkilö- ja opiskelijajäsenille, seuran yritys- ja yhteisöjäsenten palveluksessa oleville sekä seuran jäsenyyttä hakeville.

Ilmoittautumiset pe 27.11.2015 mennessä osoitteessa
www.lyyti.in/ekskursioopvallilaan

Tilaisuus on maksuton, ja mukaan mahtuu 30 henkeä. Mikäli saavut OP Vallilaan omalla autolla, huomioithan, että pysäköintimahdollisuuksia on Teollisuuskatu 1:n ympäristössä hyvin rajoitetusti. Suosittelemme saapumista julkisilla kulkuvälineillä; Sörnäisten metroasemalta OP Vallilaan on n. 600 metriä ja useat eri bussilinjat pysähtyvät niin ikään Sörnäisissä. Pasilan asemalta Teollisuuskadun lähettyville kulkevat bussilinja 58 ja raitiovaunut 9 ja 7A. Myös raitiovaunut 6 ja 8 kulkevat läheltä OP Vallilaa.

Katso myös Flash Mob Sata salamaa - OP

Väitös valaistustekniikan alalta, Can Cengiz

05.11.2015

Aika: pe 13.11.2015 klo 12.00 - 17.00
Paikka: Aalto-yliopisto, Sali S1, Otakaari 5A, Espoo

Väitöksen nimi on Visual Performance Under Mesopic Conditions: Towards Determination of Adaptation Luminance.

Vastaväittäjänä toimii professori Frangiskos Topalis, National Technical University of Athens, Kreikka. Valvojana on professori Liisa Halonen, Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu, sähkötekniikan ja automaation laitos.

Aaltodoc: Visual Performance Under Mesopic Conditions: Towards Determination of Adaptation Luminance (linkki)

Yle Ajantasan radio-ohjelmassa puhetta valaistuksesta: Mitä tarkoittaa älyvalo ja mitä ulkotilojen valaisussa pitäisi huomioida?

05.11.2015

Ohjelman vieraina
Eveliina Juntunen, VTT
Henrika Pihlajaniemi, Oulun yliopisto
Marjut Kauppinen, Arkkitehtitoimisto Marjut Kauppinen Oy

Yle Areena 5.11.2015
http://areena.yle.fi/1-3054377?autoplay=true
Kohta 24:30 - 56:10.

Valoa-seminaari Oulussa 25.11.2015

29.10.2015

Oulun Energian Valoa-seminaari tarjoaa ajankohtaista tietoa ja uusimpia ratkaisuja ulkovalaistukseen sekä niiden ohjausmahdollisuuksiin. Mielenkiintoisten puheenvuorojen lisäksi voit tutustua valaistusalan yritysten esittelypisteisiin Valoa-näyttelyssä klo 11.40–16.30.

Seminaari ja näyttely ovat suunnattu valaistuksen sekä kaupunki- ja kiinteistökehittämisen ammattilaisille. Seminaari oheisohjelmineen on maksuton. Lounas omakustanteinen. Paikkoja on rajoitetusti, joten toimi nopeasti! Valoa-seminaari on osa Valoa Oulu! -valofestivaalitapahtumaa.

Aika: keskiviikko 25.11.2015 klo 9.15 – 16.30
Paikka: Oulun kaupunginteatteri, Kaarlenväylä 2, Oulu (Sijainti kartalla)
Ilmoittautumiset 11.11.2015 mennessä: www.lyyti.in/valoa

PLDC 2015 Roomassa - Suomen Valoteknillisen Seuran ryhmämatka

24.10.2015

Järjestyksessään viides Professional Lighting Design Convention järjestetään Roomassa 28.-31.10.2015. Aiempaan tapaan luvassa on korkealaatuisia luentoja valaistussuunnittelun eri osa-alueilta sekä esityksiä valaistushankkeista ympäri maailmaa. Vuoden 2013 tapahtuman yli 1500 rekisteröityneen osallistujan määrän odotetaan ylittyvän. Suomen Valoteknillinen Seura on PLDC 2015 Partner Association, joten seuran jäsenet voivat rekisteröityä tapahtumaan muita edullisemmin hinnoin. Seuran Valaistussuunnittelijoiden toimintaryhmä järjestää tapahtumaan oman ryhmämatkan, jolle kaikki seuran jäsenet ovat tervetulleita.

Lisätietoja konferenssista:
www.pld-c.com
www.countdown-blog.pld-c.com

Lisätietoja ja ilmoittautumiset SVS:n Valaistussuunnittelijoiden toimintaryhmän ryhmämatkalle

Valopäiden XVIII sulkapallokisat, kilpailukutsu

16.10.2015

Järjestäjä: Suomen Valoteknillinen Seura ry
Aika: Pe 27.11.2015 klo 16-18
Pelipaikka: Forever Matinkylä, Matinkartanontie 1, Espoo

Pelit pelataan nelinpelinä. Ottelut järjestetään niin, että niistä tulee mahdollisimman tasaväkisiä.

Viimeinen ilmoittautumispäivä: Ilmoittautumiset mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 13.11.2015 mennessä osoitteessa
www.lyyti.in/valopaakisatsyksy2015

Kilpailukutsu sääntöineen (pdf)

Sähkö Tele Valo ja AV kokoaa jälleen alan ammattilaiset Jyväskylään

07.10.2015

Sähköalan erikoismessut Sähkö Tele Valo ja AV 2016 järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 3.-5. helmikuuta. Jo 18. kerran järjestettävä tapahtuma kerää jälleen alan ammattilaiset tutustumaan yli tuhannen yrityksen tuotteisiin lähes 300 näyttelyosastolle.

Tälläkin kerralla on luvassa aidot erikoismessut, joiden näytteilleasettajat ja ohjelma edustavat parasta antia sähköalan ammattilaisille. Tapahtuma on suunnattu erityisesti urakoitsijoille, suunnittelijoille, arkkitehdeille, asentajille sekä alan opiskelijoille.

Lisätietoa messujen verkkosivuilla

Valon vuoden juhlaseminaari Jyväskylässä 1.10.2015

24.09.2015

Jyväskylän kaupungin Valon kaupunki -hankkeen ja yhteistyökumppanien Jyväskylän yliopiston, Sirius ry:n ja Matemaattisten aineiden opettajien liitto MAOL ry:n yhdessä järjestämä Valon juhlavuoden seminaari on osa virallista Unescon Valon vuoden ohjelmistoa.

Seminaarin aiheena on luonnollisesti valo. Asiaa katsotaan monesta eri näkökulmasta; valon historia, valo ja kosmos, valo ja energia. Seminaarissa kurkistetaan myös taivaan revontulia ja kuullaan tähtiharrastuksesta. Seminaarin lopuksi valotetaan miten Valon kaupunki Jyväskylää on vuosien varrella rakennettu.

Seminaari on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille, mutta se vaatii ilmoittautumisen sunnuntaihin 27.9.2015 mennessä osoitteessa: https://www.jyu.fi/nanoscience/nsd/valon-vuosi/

Seminaarin ohjelma

Valon kaupunki 2015 -tapahtumat

Valon kaupunki -tapahtumaesite (pdf)

Valoisa Baana - Light in the Underworld Helsinki 24.-27.9.2015

23.09.2015

Helsinki juhlistaa YK:n Kansainvälistä Valon vuotta Valoisa Baana -tapahtumalla. Syyskuussa Baanan sillat loistavat valoteoksina neljän päivän ajan.

Vuosi 2015 on YK:n nimeämä kansainvälinen valon ja valon teknologian vuosi. Valon vuosi tuo esille valoa hyödyntävien tieteiden ja niiden sovellusten hyötyä ihmiskunnalle.

Baanalla voi kokea valoelämyksiä Suomen Valoteknillisen Seuran, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Helsingin kaupungin rakennusviraston yhteistyön tuloksena 24.-27.9.2015.

Hankkeen tavoitteena on saada kokemuksia uusien energiatehokkaiden valaistusratkaisujen käytöstä sekä niiden vaikutuksesta viihtyisyyteen ja turvallisuuden tunteeseen.

Lisätietoja: www.valoisabaana.fi

DIALux evo -peruskurssi – 20 nopeinta ilmoittautujaa mahtuu mukaan!

17.09.2015

Aika: Tiistai 6.10.2015 klo 12.30-16.00
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Albertinkatu 40–42, Helsinki

Kenelle?
Kaikille, jotka haluavat tutustua DIALux evon käyttöön. Aempaa kokemusta ohjelman käytöstä ei vaadita.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset (linkki)

VUODEN VALAISTUSKOHDE 2015 –PALKINNOT JAETTU: Didrichsenin taidemuseo ja Solo Sokos Hotel Torni Tampere voittajiksi

09.09.2015

Messukeskuksessa Habitare-messujen yhteydessä järjestetyssä ValoLight-tapahtumassa julkistettiin ja palkittiin Vuoden valaistuskohde 2015 -kilpailun voittajat. Kilpailun sisävalaistussarjan voiton vei Didrichsenin taidemuseo, ja ulkovalaistussarjan voitti Solo Sokos Hotel Torni Tampere.

Kilpailutiedote tuomariston lausuntoineen (pdf)

Valokuvia palkituista kohteista

Valokuvia palkintojenjaosta

Kilpailuohjelma ja ilmoittautumisohjeet (pdf)

Suomen Valoteknillisen Seuran palkinnot 2015

08.09.2015

Messukeskuksessa Habitare-messujen ValoLight-tapahtumassa palkittiin 9.9.2015 valaistusalalla ansioituneita henkilöitä.

Helena Hietanen ja Jaakko Niemelä - Valoisa persoona 2015

Palkinto myönnetään henkilölle, joka yksittäisellä teolla tai pidempiaikaisella toiminnalla on tuonut valoa maailmaan ja edesauttanut valaistuksen asiaa. Palkintoina on kiertopalkintona taiteilija Kari Alosen taideteos ”Valokeilassa” sekä kunniakirja.

Tapio Kallasjoki - Valaistunut persoona 2015

Palkinto myönnetään henkilölle, joka on toiminut Suomen Valoteknillisen Seuran jäsenenä vähintään 5 vuotta, ja on vaikuttanut merkittävästi valaistusalalla pitkällä aikavälillä. Palkintoina on 1000 euron tunnustuspalkinto sekä kunniakirja.

Palkintotiedote (pdf)

Tiedon Valo - Suomen Valoteknillisen Seuran palkinnot kolmelle opinnäytetyölle

07.09.2015

Suomen Valoteknillinen Seura on jakanut Tiedon Valo -palkinnot kolmelle ansiokkaalle opinnäytetyölle. Palkitut työt ovat (tekijän mukaan aakkosjärjestyksessä):

Iiris Rousku
Lighting Design for Riviera Food Court

Metropolia Ammattikorkeakoulu
https://www.theseus.fi/handle/10024/92935

Anniina Veijalainen
Ikuinen auringonlasku

Teatterikorkeakoulu
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/155070

Jussi Vikström
Kaidevalaistuksen käyttömahdollisuudet kevyen liikenteen väylällä

Metropolia Ammattikorkeakoulu
https://www.theseus.fi/handle/10024/74762

Kilpailutiedote tuomariston perusteluineen (pdf)

Tiedon Valo -kilpailun säännöt (pdf)

ValoLight-tapahtuma Messukeskuksessa 9.-13.9.2015

06.09.2015

Valaisimiin ja valaistukseen erikoistunut ValoLight järjestetään nyt kuudennen kerran Habitaren yhteydessä. Ammattilaisille suunnatun ohjelman ja näytteilleasettajien tarjonnan lisäksi ValoLight-tapahtuma tarjoaa koti- ja sisustusvalaistuksesta kiinnostuneille kävijöille tietoa valaistusuutuuksista ja valaistuksen trendeistä.

Ammattilaiset pääsevät sisään maksutta ammattilaispäivänä keskiviikkona rekisteröitymällä. Varaudu todistamaan ammattilaisuutesi paikan päällä Messukeskuksessa (esim. käyntikortti). Rekisteröityä voi osoitteessa
www.messukeskus.com/Sites4/Habi15/Kavijat/Tietoa/Valo/Sivut/default.aspx

Lisätietoja ValoLight-verkkosivuilla

Valaistusfoorumi ke 9.9.2015 klo 16.00 - ValoLight-tapahtuman avajaispäivän ohjelmaa

05.09.2015

Aika: Keskiviikko 9.9.2015 klo 16 alkaen
Paikka: ahead!-arena (Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki)

Ammattilaiset pääsevät sisään maksutta ammattilaispäivänä ke 9.9.2015 rekisteröitymällä. Varaudu todistamaan ammattilaisuutesi paikan päällä Messukeskuksessa. Rekisteröitymään pääset tästä.

Kun vierailet tapahtumassa ammattilaispäivänä keskiviikkona pääset veloituksetta rintamerkillä sisään myös koko loppuviikon. Muista ottaa rintamerkkisi mukaan!

Ohjelma

16.00-16.05
Tilaisuuden avaus

16.05-16.30
Vuoden valaistuskohde 2015 -kilpailun palkintojenjako


16.30-16.45
Suomen Valoteknillisen Seuran palkinnot 2015
- Valoisa persoona
- Valaistunut persoona

16.45-17.00
Tiedon Valo - Suomen Valoteknillisen Seuran palkinto valaisevimmalle opinnäytetyölle

17.00-17.20
Lighting Pitching

Esiintyjät pitävät kukin 3 minuutin hissipuheen valitsemastaan itselleen tärkeästä aiheesta. Lyhyellä myyntipuheella esiintyjä pyrkii vakuuttamaan kuulijat asiastaan.

Ari Peltola, Sweco Talotekniikka Oy
Henrika Pihlajaniemi, Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto
Annukka Larsen, ALD Larsen
Jukka Jokiniemi, Innojok Oy
Tapio Kallasjoki, Metropolia Ammattikorkeakoulu

17.20-17.40
Human Centric Lighting - The importance of lighting of vertical surfaces and Biological Effective Illumination

Henrik Clausen, Fagerhult Lighting Academy

17.40-18.00
Valon vaikutukset ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin

Timo Partonen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

18.00-20.00
Musiikkia ja tarjoilua ValoLight-tapahtuman Pro Valo -alueella

Jiri Nikkinen Duo

Tilaisuus on maksuton. Valaistusfoorumiin ovat tervetulleita kaikki valosta ja valaistuksesta kiinnostuneet ammattilaiset. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmaa. Pohjoismaiden suurin designfestivaali Helsinki Design Week järjestetään 3.–13.9.2015.

ValoLight-tapahtumassa ohjelmaa myös torstaina 10.9.2015

03.09.2015

Tietoiskuja Pro Valo -alueella tarjoilee kolme oman alansa huippuasiantuntijaa.

Torstai 10.9.

Klo 14.30
How can the movie industry inspire future lighting design
Henrik Clausen, Fagerhult Lighting Academy, Tanska

Klo 16
Valon vaikutukset ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin
Timo Partonen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Klo 17
New Nordic Lighting – revitalizing Scandinavian design in the new urban agenda"
Morten Jensen, ÅF Lighting, Tanska

SVS Valogolf ti 22.9.2015 klo 14-20, EGS

01.09.2015

Aika: Tiistai 22.9.2015 klo 14-20

Kenttä: SVS Valogolf pelataan tällä kertaa päivänvalossa Espoon Golfseuran (EGS) kentällä.
 
Pelimuoto: Scramble 2-henkisin joukkuein. Kilpailun järjestäjä muodostaa tasoitusten mukaisesti tasavahvat joukkueet.
 
Ohjelma:
Klo 14.00 ja ennen; Ilmoittautuminen ja maksut ravintolaan, vapaata harjoittelua
Klo 14.00 Viimeinen ilmoittautumisajankohta
Klo 13.00-14.30 Ruokailu
Klo 14.10-14.20 Sponsorien puheenvuorot ja kilpailuinfo
Klo 14.30 Ensimmäiset pelaajat lähtevät kierrokselle
Klo 17.00-18.00 Tarjoilut ryhmille taukotuvalla
Klo 19.00 Viimeiset pelaajat päättävät kierroksen
Klo 18.30-19.30 Sauna
Klo 19.45 Palkintojenjako
Klo 20.00 Klubin ravintola kiinni

Sponsorit:
Oy OSRAM Ab (palkinnot)
Havells Sylvania Finland Oy (tarjoilut taukotuvalla)

Ilmoittautumiset:
www.lyyti.in/svsvalogolf2015

Tervetuloa!

SVS:n Valoregatta 2015

02.08.2015

Suomen Valoteknillinen Seura järjestää purjehduksen, veneilyn ja valon ystäville Valoregattapurjehduksen. Valoregatta järjestetään 14.-16.8.2015 kaikille halukkaille avoimena tapahtumana.

Purjehduksen reittinä on Helsinki-Prangli, Viro-Helsinki. Luvassa on rentoa yhdessäoloa purjehduksen merkeissä. Yöpyminen tapahtuu veneissä.

Mukaan voi ilmoittautua kipparina omalla veneellä tai gastina ilman omaa venettä.

Valoregatan ohjelma (pdf)

Ilmoittautumiset osoitteessa
https://www.lyyti.in/SVSValoregatta2015

Vuoden valaistuskohde 2015 -kilpailu käynnissä: eräpäivä 14.8.2015

01.08.2015

Vuoden valaistuskohde 2015 -kilpailun kohteena ovat 1.9.2013 – 14.8.2015 välisenä aikana valmistuneet kohteet. Voittajat nimetään sekä sisävalaistuksessa että ulkovalaistuksessa.

Kilpailun tarkoituksena on kannustaa kotimaisia valaistussuunnittelijoita ja rakennuttajia antamalla tunnustusta ansiokkaasti toteutetuille valaistuskohteille. Kilpailun järjestävät Suomen Valoteknillinen Seura ry, RAKLI ry, Sisustusarkkitehdit SIO ry, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, Sähkösuunnittelijat NSS ry ja Sähköteknisen Kaupan Liitto ry.

Kilpailuun voivat osallistua kohteen toteutukseen osallistuneet rakennuttajat, suunnittelijat, urakoitsijat ja valaistuslaitteiden toimittajat. Kilpailuun osallistuvat kohteet on esitettävä viimeistään 14.8.2015 klo 16.00.

Vuoden valaistuskohde 2015 -kilpailun ohjelma ja ilmoittautumisohjeet ovat tässä linkissä.

DIALux evo -peruskurssi – 20 nopeinta ilmoittautujaa mahtuu mukaan!

08.05.2015

Aika: Maanantai 25.5.2015 klo 12.30-17.00
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Albertinkatu 40–42, Helsinki

Kenelle?
Kaikille, jotka haluavat tutustua DIALux evon käyttöön. Aempaa kokemusta ohjelman käytöstä ei vaadita.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset (linkki)

Kai Uuttu Valopäiden XVII sulkapallokisojen voittajaksi

08.05.2015

Valopäiden XVII sulkapallokisat pelattiin 8.5.2015 Tampereella. Yksilökohtaisena nelinpeliturnauksena pelattuun kisaan osallistui 22 pelaajaa.

Turnauksen voittajana palkittiin Kai Uuttu.

Seuraavan kerran turnaus järjestetään syksyllä 2015 pääkaupunkiseudulla.

Tulokset (pdf)

Väitös valaistustekniikan alalta pe 15.5.2015, Rajendra Dangol

07.05.2015

Aika: pe 15.5.2015 klo 12.00-16.00
Paikka: Aalto-yliopisto, Otakaari 5, Espoo; Sali S1

Väitöksen nimi: Subjective preference of light colour and LED lighting

Vastaväittäjänä toimii professori Thorbjörn Laike, Lundin yliopisto, Ruotsi. Valvojana on professori Liisa Halonen, Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu, Sähkötekniikan ja automaation laitos.

Dissertation website
https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/15887

 

Valoakatemia 2015

16.04.2015

Valoakatemia on Suomen Valoteknillisen Seuran ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyössä järjestämä valaistuskoulutus. Kussakin koulutusjaksossa luennoitsijoina on lukuisa joukko parhaita asiantuntijoita Suomen Valoteknillisen Seuran jäsenistöstä sekä muualta.

Kevään 2015 kurssipäivät:

18.3.2015 Sisävalaistus 1: Valaistus ja ihminen
19.3.2015 Ulkovalaistus 1: Tievalaistuksen teoriaa ja suunnitteluohjeet

25.3.2015 Sisävalaistus 2: Sisävalaistuksen teoriaa ja standardeja
26.3.2015 Ulkovalaistus 2: Tievalaistuksen ja ulkoalueiden valaistuksen suunnittelu

1.4.2015 Valaistuksen mittaaminen ja arviointi
15.4.2015 Sisävalaistus 3: Sisävalaistuksen tekniikkaa

22.4.2015 Sisävalaistus 4: Sisävalaistuksen suunnittelu

23.4.2015 Ulkovalaistus 3: Arkkitehtuurivalaistus, osa 1

29.4.2015 Ulkovalaistus 4: Arkkitehtuurivalaistus, osa 2

7.5.2015 DIALux-ulkovalaistuskurssi
25.5.2015 DIALux evo -peruskurssi

Kurssipäivät voi valita vapaasti oman halunsa mukaan. Vain osallistuminen kurssipäivään ja jaettu kurssitodistus aiheuttavat kurssin laskutuksen kyseiseltä kurssipäivältä, joten ilmoittautuminen on riskitön.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset Valoakatemian verkkosivuilla www.valoakatemia.fi.

Videonäytteitä Valoakatemian edellisvuosien kurssipäiviltä on verkossa:
https://www.youtube.com/playlist?list=PLrqS88xhGAXRTS0_sEs4zBcXa65kgsgdQ

Tervetuloa Valoakatemian valaistuskursseille!

Valoakatemia 2015: DIALux-ulkovalaistuskurssi

14.04.2015

Aika: Torstai 7.5.2015 klo 9.00-17.00
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Albertinkatu 40–42, Helsinki

Kurssille mahtuu max 20 henkeä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lisätiedot, ohjelma ja ilmoittautumiset

Ekskursio Sibelius-Akatemiaan

10.04.2015

Aika: ma 27.4.2015 klo 16-18
Paikka: Sibelius-Akatemia, Nervanderinkatu 13, Helsinki

Tervetuloa Suomen Valoteknillisen Seuran ekskursiolle tutustumaan kiinteistöön osoitteessa Nervanderinkatu 13, Helsinki. Alkujaan rakennus valmistui Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun (SYK) käyttöön vuonna 1937. Kiinteistö oli viimeksi Museoviraston käytössä 1972–2013. Hiljattain peruskorjatuissa tiloissa toimii nykyisin Sibelius-Akatemia.

Osallistujille tarjoutuu mahdollisuus tutustua peruskorjattuun kiinteistöön ja sen valaistukseen mukana olleiden tahojen esittelemänä. Ekskursio on tarkoitettu Suomen Valoteknillisen Seuran henkilö- ja opiskelijajäsenille sekä seuran yritys- ja yhteisöjäsenten palveluksessa oleville henkilöille. Tervetulleita ovat myös seuran jäsenyyttä hakevat uudet jäsenet.

Tilaisuus on maksuton, ja mukaan mahtuu 45 henkeä. Ilmoittaudu 23.4.2015 kello 12.00 mennessä osoitteessa www.lyyti.in/ekskursiosibeliusakatemia

Kutsu ja ohjelma (pdf)

PLDC conference programme released - PLDC 2015 ohjelma julkistettu

09.04.2015

The Professional Lighting Design Convention, PLDC 2015 will be held in Rome from 28. – 31. October, 2015. The final list of speakers and topics has been selected from more than 260 submissions and the PLDC organisers are proud to present a high-class, futureoriented and innovative conference with speakers from 25 different countries!

The conference programme for PLDC 2015 was released on 23. February, 2015 and is available at www.pld-c.com.

Press release (pdf)

Valopäiden XVII sulkapallokisat, kilpailukutsu

07.04.2015

Järjestäjä: Suomen Valoteknillinen Seura ry
Aika: Pe 8.5.2015 klo 16-18
Pelipaikka: Syssyn Sulkis Rahola, Teerivuorenkatu 14, Tampere

Pelit pelataan nelinpelinä. Ottelut järjestetään niin, että niistä tulee mahdollisimman tasaväkisiä.

Viimeinen ilmoittautumispäivä: Ilmoittautumiset mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.5.2015 mennessä osoitteessa
www.lyyti.in/valopaakisatkevat2015

Kilpailukutsu sääntöineen (pdf)

CIE 28th Session, Manchester/UK, June 28 - July 4, 2015: Early Registration before 31st March 2015!

26.03.2015

Neljän vuoden välein järjestettävä Kansainvälisen valaistuskomissio CIE:n yleiskokous ja konferenssi pidetään Manchesterissä 28.6.-4.7.2015. Tapahtuma on uusin osa sarjaa

1991 Melbourne, Australia
1995 New Delhi, India
1999 Warszaw, Poland
2003 San Diego, USA
2007 Beijing, China
2011 Sun City, South Africa
2015 Manchester, UK

Rekisteröityminen edullisemmalla hinnalla 31.3.2015 mennessä!

Lisätietoja:

Tapahtuman verkkosivut session2015.cie.co.at

Ohjelma (linkki, tilanne 23.3.2015)

Video (linkki, 1 min 19 s)

Ekskursio Designmuseoon: Paavo Tynellin luonnoksia ja työpiirustuksia

23.03.2015

Aika: ti 7.4.2015 klo 18-19
Paikka: Designmuseo, Korkeavuorenkatu 23, Helsinki

Suomen Valoteknillinen Seura järjestää opastetun ryhmävierailun valaisinsuunnittelija Paavo Tynellin luonnoksia ja työpiirustuksia esittelevään näyttelyyn. Ekskursio on tarkoitettu seuran henkilö- ja opiskelijajäsenille sekä yritys- ja yhteisöjäsenten palveluksessa oleville henkilöille. Tervetulleita ovat myös seuran jäsenyyttä hakevat uudet jäsenet.

Kokoontuminen Designmuseossa (Korkeavuorenkatu 23, Helsinki) kello 18.

Kutsu (pdf)

Tilaisuus on maksuton, ja mukaan mahtuu 30 henkeä. Ilmoittaudu www.lyyti.in/paavotynell 6.4.2015 kello 12 mennessä.

Tähän mennessä ovat ilmoittatuneet henkilöt näistä tahoista.

Suomen väriyhdistyksen Iiris-palkinto Markku Uimoselle

21.03.2015

Suomen väriyhdistys juhlisti kansainvälistä väripäivää 21.3.2015 ja kansainvälistä valon vuotta 2015 jakamalla Iiris-palkinnon valosuunnittelija Markku Uimoselle hänen merkittävästä ja pitkäaikaisesta työstään monipuolisena esittävän taiteen visuaalisena suunnittelijana ja opettajana.

Suomen väriyhdistyksen Iiris-palkinto jaetaan tunnustuksena teoksesta tai tapahtumasta, jossa värien taitava käyttö on huomattavalla tavalla lisännyt ympäristön viihtyisyyttä, tuonut myönteisiä elämyksiä, parantanut elämän laatua tai lisännyt turvallisuutta. Jakamalla tunnustuksen yhdistys haluaa kiinnittää huomiota värin käytön mahdollisuuksiin visuaalisen ympäristön keskeisenä tekijänä.

Lisätietoja (linkki)

Menovinkki: Chaos & Beauty -näyttely Helsingin Taidehallissa 8.3.2015 asti

01.03.2015

Helena Hietasen ja Jaakko Niemelän taiteen tekemisen väline on Suomessa poikkeuksellinen; valo.

Suomen Taideyhdistys esittää kutsunäyttelyssään retrospektiivisen otoksen kuvataiteilijapari Helena Hietasen ja Jaakko Niemelän töitä viimeisten 18 vuoden ajalta. Hietanen ja Niemelä veistävät teoksensa valolla, materiaalilla, jota molemmat käyttävät aina kohteen ehdoilla.

Näyttely on avoinna su 8.3.2015 asti.

Lisätietoja näyttelystä (linkki)

Tutkimus valosaasteesta sai Vuoden Tiedekynä 2015 -palkinnon

26.02.2015

Koneen Säätiö myönsi 25. helmikuuta Vuoden Tiedekynä 2015 -palkinnon ansiokkaasti kirjoitetusta suomenkielisestä ympäristöntutkimuksen alan kirjoituksesta. 25 000 euron palkinnon saivat filosofian tohtori Jari Lyytimäki  ja filosofian maisteri Janne Rinne  kirjastaan Valon varjopuolet – Valosaaste ympäristöongelmana, Gaudeamus 2013.

Kirja Valon varjopuolet – Valosaaste ympäristöongelmana on ilmestynyt vuonna 2013 Gaudeamuksen kustantamana. Valosaaste on keinovaloa, joka aiheuttaa haittoja luonnolle tai ihmisten terveydelle tai viihtyvyydelle. Kirja nostaa esiin tämän helposti havaittavan, mutta harvoin huomatun ympäristöongelman. Teos esittelee monipuolisesti valosaasteen vaikutuksia ja kannustaa häiriövalon vähentämiseen. Kyse ei ole paluusta pimeään keskiaikaan, vaan entistä tarkemmasta, tehokkaammasta ja kauniimmasta valaistuksesta.

Lisätietoa (linkki)

Valoakatemia: Valaistustekniikan perusteet ti 24.2.2015

20.02.2015

Ovatko valaistuksen peruskäsitteet hallussa? Kaipaatko pikakertausta valaistusasioista? Suomen Valoteknillinen Seura järjestää yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa kurssin

Valoakatemia: Valaistustekniikan perusteet
Aika: ti 24.2.2015 klo 12.30 – 16.30
Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Bulevardi 31, Helsinki. Luentosali P105 ja auditorio P317.

Kurssilla käydään tiivistetysti läpi valaistustekniikan keskeisimmät perusasiat. Kurssi toimii samalla johdantona 18.3.2015 alkavalle Valoakatemian vuoden 2015 kurssikokonaisuudelle.

Valaistustekniikan perusteet -kurssin lisätiedot, ohjelma ja ilmoittautuminen

Valoakatemian kurssipäivät

Valoakatemian verkkosivut www.valoakatemia.fi

Ekskursio Solo Sokos Hotel Torni Tampere

19.02.2015

Aika: Ke 11.3.2015 klo 17.30 - 20.00
Paikka: Solo Sokos Hotel Torni Tampere, Ratapihankatu 43, Tampere

Suomen Valoteknillisen Seuran Tampereen toimintaryhmä järjestää ekskursion Tampereen tornihotelliin. Osallistujille tarjoutuu mahdollisuus tutustua syksyllä avatun hotellin valaistukseen ja sen toteutukseen hankkeessa mukana olleiden tahojen esittelemänä. Ekskursio on tarkoitettu Suomen Valoteknillisen Seuran henkilö- ja opiskelijajäsenille sekä seuran yritys- ja yhteisöjäsenten palveluksessa oleville henkilöille. Tervetulleita ovat myös seuran jäsenyyttä hakevat uudet jäsenet.

Tilaisuus on maksuton, ja mukaan mahtuu 45 henkeä. Ilmoittaudu 9.3.2015 kello 12.00 mennessä.

Ekskursion ohjelma (pdf)

Ilmoittautumiset

Väitös valaistustekniikan alalta, Janne Viitanen

18.02.2015

Aika: 6.3.2015 klo 12.00 - 16.00
Paikka: Sali S1, Otakaari 5, Espoo

Janne Viitanen esittää tarkastettavaksi väitöskirjansa Energiatehokkaat valaistusjärjestelmät rakennuksissa joihin on integroitu aurinkosähköjärjestelmä.

Väitöskirjan tarkoituksena oli tutkia miten rakennukseen integroitu aurinkosähköjärjestelmä, valittu valaistusteknologia ja käytetty jännitetaso vaikuttavat rakennuksen energiatehokkuuteen. Valaistuksen laatua arvioitiin myös, koska on tärkeää että rakennuksen käyttäjät hyväksyvät valaistuksen.

Vastaväittäjänä toimii professori Jero Ahola, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Energia, Sähkötekniikka. Valvojana on professori Liisa Halonen, Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu, Sähkötekniikan ja automaation laitos.

Lisätietoja

Valoa Oulu! -valofestivaali toteutetaan myös vuonna 2015; Oulu liittyy kansainväliseen valon kaupunkien muodostamaan LUCI-yhdistykseen

04.02.2015

Oulun kaupunginhallitus myönsi kaupunkistrategiaa edistävästä määrärahasta Valoa Oulu! -valofestivaalin toteutukseen ja kansainväliseen valoverkostoon liittymistä varten yhteensä 138 500 €.

Valoa Oulu! -valofestivaali on toteutettu kaksi kertaa; vuonna 2013 kestoltaan lyhyempi tapahtuma keräsi n. 15 000 kävijää ja toisena vuonna 2014 yhdeksän päivää kestänyt tapahtuma keräsi yleisöä n. 25 000. Myös vuonna 2015 järjestetään Valoa Oulu! -valofestivaali, joka pitää sisällään taiteellisesti korkeatasoisia valotaideteoksia ja yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistäviä työpajoja sekä uudenlaisia kokeiluja.

Kaupunginhallitus päätti myös, että Oulu liittyy kansainväliseen valon kaupunkien muodostamaan LUCI-yhdistykseen. Lighting Urban Community International on perutettu ranskalaisen Lyonin kaupungin toimesta vuonna 2002. Yhdistyksen tavoitteena on saada valaistuksen avulla luotua viihtyisämpi pimeän ajan kaupunkiympäristö. Yhdistyksen tehtävänä on myös edistää maailmanlaajuisesti valaistuksen merkittävyyttä kaupunkielämän, arkkitehtuurin ja kehityksen työvälineenä.

Lisätietoja:

Valoa Oulu! -valofestivaali toteutetaan myös vuonna 2015 (linkki)

www.ouka.fi/valoaoulu

LUCI (Lighting Urban Community International)

Valaistussuunnittelun tehtäväluettelo VAL12 on julkaistu!

03.02.2015

Rakennustieto on julkaissut valaistussuunnittelun tehtäväluettelon VAL12 neljässä kortistossa (RT-, LVI-, SIT- ja KH-kortistot), ja ne löytyvät RT Net -palvelussa. Tehtäväluettelo julkaistaan myös ST-korttina. VAL12-tehtäväluettelohanke on ollut osa Suomen Valoteknillisen Seuran kehitystoimintaa, jolla pyritään parantamaan valaistussuunnittelualan yleisiä toimintaedellytyksiä. Seuran valaistussuunnittelijoiden toimintaryhmä on ollut keskeisessä roolissa tehtäväluettelon laatimisessa; kehitys- sekä käsikirjoitustyötä on vetänyt Sanna Forsman Granlund Oy:stä.

Valaistussuunnittelun tehtävät on nyt määritelty ensimmäistä kertaa Suomessa. Rakennusalan yhteisiin tehtäväluetteloihin saumattomasti nivoutuva VAL12 on valaistussuunnittelun toimialalla hyvin harvinainen koko Euroopassa tai muuallakaan maailmassa. VAL12 määrittelee valaistussuunnittelualan tehtävänkuvaa ja selventää näin koko ammattikunnan roolia rakennussuunnittelun prosessissa.

Tehtäväluetteloiden yleisessä kehitystyössä ovat olleet mukana kaikki alan keskeiset järjestöt (ATL, RAKLI, NSS, RT, RTL, SIO, SKOL, STUL ja SVS). Tehtäväluetteloiden periaatteet ja sisältö olivat lausunnoilla ja julkistettuina vuonna 2012, jonka jälkeen niiden viralliset käyttöversiot on hiottu julkaistavaan muotoon yhteistyössä RAKLIn ja Rakennustiedon kanssa.

Tehtäväluetteloa voidaan käyttää konkreettisena työkaluna tarjous- ja sopimusvaiheissa talonrakennushankkeissa rakennuttajien, suunnittelijoiden sekä urakoitsijoiden välisessä toiminnassa.

Linkkejä:
RT Net -palvelu
Sopimuslomake Net, tehtäväluettelot

Tiedon Valo - Suomen Valoteknillisen Seuran palkinto valaisevimmalle opinnäytetyölle

01.02.2015

Valaistus vaikuttaa monella tavalla ympäristöömme ja kaikkeen kokemaamme. Valo mahdollistaa näkemisen ja ajastaa ihmisen vireystilarytmit. Suomi tarvitsee valoalan osaajia erilaisiin tehtäviin niin yrityksiin kuin julkiselle sektorille, ja uusi tieto auttaa koko yhteiskuntaa. Kannustaakseen opiskelijoita valaisemaan tulevaisuutta ja näkemään nykyisyyden tarkemmin, Suomen Valoteknillinen Seura jakaa 2000 euron palkinnon valaisevimmalle opinnäytetyölle. Kilpaan voivat osallistua kaikki Suomessa 1.1.2014 - 30.7.2015 hyväksytyt opinnäytetyöt, jotka syventyvät valoon, valaistukseen, valaistuksen ohjaukseen, valonlähteisiin tai valaisimiin tieteellisestä, taiteellisesta tai käytännöllisestä näkökulmasta.

Kilpailuun osallistuvat opinnäytetyöt kuten esimerkiksi pro gradu -työt, diplomityöt, ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt ja väitöskirjat mahdollisine liitteineen tulee toimittaa Suomen Valoteknilliseen Seuraan (Heikki Härkönen, Särkiniementie 3, 00210 Helsinki, heikki.harkonen(at)valosto.com, puh. 0400 869339) 30.7.2015 mennessä.  Kilpailun tuomaristo (Henri Juslén, Helvar Oy Ab; Marjut Kauppinen, Arkkitehtitoimisto Marjut Kauppinen Oy; Pasi Hyyppä, Senaatti-kiinteistöt) julkistaa voittajan Helsingin Messukeskuksessa ValoLight -tapahtumassa 9.9.2015. Tuomaristo voi jakaa palkintosumman yhdelle tai useammalle opinnäytetyölle.

Säännöt (pdf)

Valon päivä 3.2.2015

30.01.2015

Suomen Valoteknillinen Seura järjestää Valon päivän infotilaisuuden.

Aika: Ti 3.2.2015 klo 13 alkaen
Paikka: Rakennustietosali, Malminkatu 16 A, Helsinki, 8. krs

Vuodesta 2007 lähtien Valon nimipäivänä järjestettyä valaistuksen teemapäivää on vietetty eri muodoissaan jo kahdeksan kertaa.

Tällä kerralla seura järjestää infotilaisuuden, jonka aiheina ovat
- Tilaisuuden avaus
- Valon päivän puhe; Kansainvälinen valon vuosi 2015, International Year of Light 2015
- Valaistussuunnittelun tehtäväluettelo VAL12 -julkistus
- Vuoden valaistuskohde 2015 -kilpailun julkistus
- Tiedon Valo - Suomen Valoteknillisen Seuran palkinto valaisevimmalle opinnäytetyölle; haun käynnistys
- Kuohuviinitarjoilu ja keskustelua

Ilmoittautumiset tilaisuuteen paikan päällä www.lyyti.in/valonpaiva20150203

Tilaisuuden ohjelma (pdf)

Katso tilaisuuden esitykset.

Suomen Valoteknillisen Seuran Valon päivän tiedote (pdf)

Valoisa talvi! Kaupunkilaisilta haetaan inspiroivia kuvia valaistuksesta!

21.01.2015

Yhtenäisellä ja tunnistettavalla talvikauden valaistuksella Helsinkiin voitaisiin luoda vetovoimainen sekä ainutlaatuinen talvikauden kaupunkikuva. Valaistusta suunnitellaan osana rakennusviraston tekemää yleistä valaistuksen tarveselvitystä.

Kaupunkilaisilta haetaan inspiroivia kuvia valaistuksesta! Kuvaa talvikauden valaistus, josta pidät tai jonka koet kiinnostavana ja julkaise se sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #valoisatalvi tai #valoisajoulu. Parhaat kuvat poimitaan digitaaliseen valokuvanäyttelyyn joka esitetään Valon päivästä 3.2.2015 lähtien Helsingin ydinkeskustan katunäytöillä.

Kaikkien kuvansa #valoisajoulu tai #valoisatalvi tunnisteilla 3.2. mennessä tägänneiden kesken arvotaan kolme 50€:n lahjakorttia Rajala -valokuvausliikkeeseen.

Lisätietoa:
www.valoisatalvi.fi
Facebook
Twitter
Instagram #valoisajoulu #valoisatalvi

Valotaiteilija Kari Kolan valotaideteos käynnisti valon teemavuoden Pariisissa

20.01.2015

YK:n kansainvälinen valon ja valoteknologian vuosi on avattu virallisesti Pariisissa. Juhlapaikkana toimivan Unescon päämajan on valaissut joensuulainen taiteilija Kari Kola, joka odottaa ainutlaatuisen taideteoksen poikivan lisää huipputason valaisutöitä.

Lisää Ylen uutisissa (linkki)

Kuva: Lasse Laitinen / Yle

Opening Ceremony of the International Year of Light - Kansainvälisen valon vuoden avajaiset Pariisissa 19.-20.1.2015

19.01.2015

Opening Ceremony - Programme

Opening Ceremony - Live Streaming (live from Monday 19 January)
English - mms://stream.unesco.org/live/room_1_en.wmv
French - mms://stream.unesco.org/live/room_1_fr.wmv

Facebook Feed

Twitter Feed

IYL Blog

Kansainvälinen valon vuosi 2015 - International Year of Light 2015

02.01.2015

Joulukuussa 2013 YK:n yleiskokous julisti vuoden 2015 kansainväliseksi valon vuodeksi (International Year of Light and Light-Based Technologies, IYL 2015). Aloitteen takana on iso joukko tieteellisiä järjestöjä, jotka yhdessä UNESCOn kanssa yhdistävät laajasti valo- ja valaistusmaailman toimijoita.

Teemavuoden tavoitteena on korostaa ja nostaa esiin valon ja valaistuksen sekä niihin liittyvien teknologioiden merkitystä kestävän kehityksen kannalta sekä ratkaisujen tarjoajana energian, koulutuksen, maanviljelyn ja terveydenhuollon globaaleissa haasteissa.

Teemavuonna tuodaan esiin, että valo ja sen teknologiat ovat monin eri tavoin mukana lähes kaikessa nyky-yhteiskunnan toiminnassa ja ihmisten päivittäisessä elämässä. Kirjo on laaja kattaen valon käytön ja soveltamisen mm. tieteessä ja taiteessa, elektroniikassa, tietoliikenteessä, terveydenhoidossa, teollisuuden prosesseissa, turvatekniikoissa, viihteessä sekä energian tuotannossa unohtamatta valon käyttöä rakennetussa ympäristössä.

Lisätietoja:
Verkkosivut www.light2015.org
Fact Sheet: International Year of Light 2015 (pdf)
Prospectus: An International Year of Light and Light-based Technologies 2015 (pdf)

Aurora Carealis

01.01.2015

Aurora Carealis on valotaidefestivaali, joka toteutetaan Joensuuta halkovan Pielisjoen ympärille 31.12.2014 – 4.1.2015 (31.12. klo 18-22 ja muuten klo 17-22). Tapahtuma sisältää kansainvälisten valotaiteilijoiden teoksia, työpajoja sekä yleisölle avoimen valoseminaarin.

Teemana on Valon vuosi. Vuosi 2015 on YK:n kansainvälinen valon vuosi, jolla halutaan nostaa esiin valon merkitystä ihmiskunnalle. Aurora Carealis on yksi virallisista valon vuoden tapahtumista ja teemavuoden Suomen avaaja.

Tapahtuman tuotannosta ja toteutuksesta vastaa Valoparta Oy. Tapahtuma on osa EU:n Luova Eurooppa -ohjelmaan kuuluvaa Spectrum-hanketta ja sitä on tukemassa Joensuun kaupunki.

Lisätietoja: www.auroracarealis.com

0.07176